Marjiksen kasvoja ja kasveja
Tässä sarjassa esitellään Marjiksen kiinnostavia asukkaita.
Jokainen kasvo saa valita myös yhden kasvin – inhokin tai suosikin.
Osa 2 - Anna ja Axa, unikko ja chili
”Tämä on aikuisten leikkiä, niin ihmeellisen hauskaa!” sanoo kirjailija Anna Kortelainen. Kesän alussa vuosi sitten hän vaelteli kumppaninsa Axa Sorjasen kanssa Marjiksen teillä ja haaveili omasta mökistä. Vain kuukautta myöhemmin he
astuivat kuohuviinipullon ja petivaatteiden kanssa sisään oman puutarhan portista.
Karpalotien mökin ovesta leijuu tuoreen ja tummapaahtoisen kahvin aromi. Toimittaja Axa Sorjanen kantaa pation pöydälle mukilliset ja Anna Kortelainen kehottaa maistamaan Itiksen Alanyasta haettuja turkkilaisia, hunajaa tihkuvia leivonnaisia. Niitä testattiin Axan tyttären lakkiaisten tarjoiluksi – lakkiaisten, jotka vietettiin tietysti Marjalassa.
Vuodessa heistä on tullut erottamaton osa siirtolapuutarhaa. Niin moni palanen loksahti paikalleen juuri oikealla hetkellä. ”Äitini oli keväällä kuollut, elämänvaihe hänen omaishoitajanaan oli päättynyt ja yksi lehti
kääntynyt. Halusimme tehdä jotain uutta”, Anna kertoo.
Axa sen sitten keksi istuessaan bussissa, kun puiden takaa vilkkui Marjiksen puutarhanäkymiä. Kun idea oli lausuttu ääneen, ei mennyt kuin hetki sen toteutumiseen. Ilmoitus mökistä löytyi juhannuspäivänä Oikotieltä. Kahdeksan vuotta tyhjillään ollut mökki ja hoitamaton puutarha kaipasivat uutta elämää. ”Tämä mökki ja piha tarvitsivat meitä! Olimme satumaisen onnekkaita, kun löysimme juuri tämän paikan”, Anna sanoo.
Mökin irtaimistoon kuului polkupyörä. Ensimmäisinä päivinä Anna ajeli pyörällä ympäri siirtolapuutarhaa, ja silmäili aitojen yli. ”Joka puolelta nousi käsiä tervehdykseen, ja tunsin olevani kuin musikaalissa. Meidät toivotettiin hyvin lämpimästi tervetulleiksi”, Anna kertoo. ”Meillä on myös parhaat mahdolliset naapurit, joista osa oli jo ennestään tuttuja. Jo ennen ostopäätöstä päädyimme istumaan iltaa naapurin puutarhaan”, Axa kertoo.
Chilintaimet ojennuksessa
Piha on vuodessa pessyt kasvonsa. Villinä taivaita kurkotelleet omenapuut on leikattu ja sidottu taitavasti. Nurmikon kaljulaikut on paikattu nopeasti itävällä valkoapilalla.
Uusista vihannespenkeistä ja viljelylavoista nousee jo monenlaista vihreää: porkkanoita, retiisejä, perunaa, valkosipulia. Axa esittelee ylpeänä upouutta kasvihuonetta, jossa kasvaa tomaatteja, kurpitsoja, kurkkuja, yksi sitruspuu – ja ennen kaikkea chilejä. ”Olen jo vuosia kokeillut omalla kaupunkipihallani erilaisia chililajikkeita. Siemeniä on tuotu myös Beninistä ja Napolista, ja afrikkalaiset osoittautuivat hyvin kestäväksi lajiksi myös täällä. Teen myös omia risteytyksiä eli meillä toimii myös oma chilinjalostamo!” Axa kertoo. Hän on myös intohimoinen ruoanlaittaja, ja chili on luonnollisesti tärkeä aines monessa ruoassa. Tällä hetkellä puutarhassa painottuvatkin hyötykasvit, joskin myös kukilla ja estetiikalla on tärkeä sijansa.
Tontin perälle tulee eräänä päivänä syreenimaja. Perennat on kaivettu esiin ruohikosta, kanadanpiisku taltutettu. ”Tämä pläntti on jo nyt meille niin rakas! Minulla on äidillinen asenne kasveihin, ja teen ilomielin hommia nelinkontin. Mutta myös haaveilla on sijansa: unelmoin merituulessa huojuvista suurista unikoista. Hyötykasviyhdistykseltä tilatut siemenet on jo kylvetty”, Anna kertoo.
Lempeä syksy ja mökin valot
Vapaina kirjoittajina Anna ja Axa pystyvät tekemään Marjiksessa myös töitä. Jos on työkiireitä, välttämättömät puutarhatyöt hoidetaan rivakasti. Ajatustyössä hautuneet aivot saavat hyvän tauon, kun sormet kaivautuvat multaan. Ja jos on enemmän aikaa, voi uppoutua puutarhatöihin tuntikausiksi.
”On lohdullista, että tämä homma ei tule koskaan valmiiksi”, Axa sanoo. ”Niin, tämähän on kuin aikuisten leikkiä, jonka saa vielä jakaa toisen kanssa. Miten ihmeellisen hauskaa! Leikissäkin tulee välillä vastoinkäymisiä, ja puutarhassa ei aina kaikki idä. Silloin voi yrittää uudelleen ja kysyä neuvoa kaverilta”, Anna sanoo.
Etenkin Axa on aktiivinen vieras Marjiksen someryhmissä. Hän kysyy neuvoja kokeneemmilta naapureilta, antaa ja pyytää lainaksi työkaluja, taimia tai vaikka oksasilppurissa syntynyttä haketta, jos sitä sattuu olemaan yli oman tarpeen. ”Meillä on vielä niin paljon oppimista. Kun oli meidän vuoromme toimia portin sulkijoina, tuntui kuin olisi ollut pikkukoululainen, joka saa toimia järjestäjänä”, Anna sanoo.
Yhden vuoden aikana he ovat kuitenkin ehtineet kokea jo valtavasti. Paitsi kesällä, he ovat asuneet mökillä pitkiä aikoja myös syksyllä, talvella ja keväällä. ”Marraskuussa täällä on hyvä rauha kirjoittaa. Koko puutarhan alueella ei välttämättä yöpynyt ketään muita kuin me. Viime syksy oli lämmin ja helppo, ja sitten tuli lumi. Iltakävelyillä näkyivät vai meidän mökin valot. Jotkut kutsuvat niitä kausivaloiksi, meille ne ovat vain valot”, Axa sanoo.
Axa on tullut mökille myös hiihtäen. He ovat tulleet sinne Presidentinlinnan itsenäisyyspäivän juhlien jälkeisenä päivänä kokoamaan kompostia, ja he viettivät mökillä myös joulun. Se oli niin mieleenpainuva kokemus, että tällainen talvehtiminen jätti jälkeensä lohdullisen ajatuksen: edes keskellä kesää ajatus talvesta ei masenna, kun tietää, että elämä Marjiksessa jatkuu syyskuun jälkeenkin. Anna jatkaa: ”Voi olla, että elämme vielä vuoden mittaista kuherruskuukautta. Voi olla. Mutta yksi on varmaa: tämä paikka ei ole sama kuin vuosi sitten, eikä se ole sama vuoden kuluttua. Koko ajan raksuttaa uusia ideoita, mitä täällä voi tehdä. Ja vieläkin ihmettelemme, että
tämä kaikki on todella meidän.”
Teksti: Leeni Peltonen
Kuvat: Anne Mattsson
Osa 1 - Lasse Boman ja voikukka
"En voisi asua kesällä muualla", sanoo isäntä Lars ”Lasse” Boman. Hän on löytänyt Marjiksesta kaksi intohimoa: kroketin ja rikkaruohot. Tänä kesänä Lassen tontilta kuuluu tavallista enemmän ääntä, sillä alkuperäinen mökki menee nyt uusiksi.
Parikymmentä vuotta Marjiksessa mökkeillyt Lasse Boman tuli siirtolapuutarhaan vaimonsa Heidin myötä. Appivanhemmilla oli ollut Heidin lapsuudesta saakka mökki Herukkatiellä, ja heidän ikäännyttyään mökki siirtyi Heidin ja Lassen haltuun. Ja käyttöä on totisesti ollut: mökillä on vietetty joka ikinen kesä. ”En voisi asua kesällä muualla kuin Marjiksessa”, Lasse sanoo. Näin on myös tänä kesänä, vaikka varsinaisen mökin paikalla on nyt vasta uuden mökin aihio. Tilapäisasumuksena toimii kahdeksanneliöinen ”leikkimökki”, johon on kuin ihmeen kaupalla saatu mahtumaan niin keittiö, kompostivessa kuin sohvasänky. Ja myös varsinaisesta mökistä siirretty ilmalämpöpumppu.
Lahonneen mökin tilalle uusi
Vuonna 1946 rakennettu mökki oli lahonnut niin pahasti, että korjaaminen ei enää riittänyt. Vieressä virtaava oja tulvii aika ajoin, ja mökkiä oli jo korjattu ja nostettu moneen kertaan. ”Rakennan itse pitkästä tavarasta uuden saman mallin mukaan, mutta perustukset tehdään entistä korkeammiksi”, Lasse kertoo. Sirkkelin kanssa hääräävä isäntä on siis tänä kesänä tuttu näky. Hän on ”huono istumaan paikallaan”, joten puuha sopii hänelle hyvin. Lassen ja Heidin työnjako on selvä: Heidi valitsee ja hoitaa kasvit, niin hyötykasvit kuin kukat, Lasse puolestaan rakennuksen. Ja rikkaruohot, mutta palataan niihin myöhemmin.
Kroketti vie ulkomaille
Marjaniemen mäellä sijaitseva krokettikenttä koitui Lassen kohtaloksi, onnekkaaksi sellaiseksi. Hän kokeili ensimmäisen kerran peliä vuonna 2005, ja se oli menoa. ”Upposin peliin kaulaa myöten. En voinut kuin todeta, että tämä on mun lajini!” Hän löysi Porvoon Tolkkisista seuran, jonka riveissä alkoi pelata. Tuli kolme SM-kultaa peräkkäin, ja sen jälkeen Lasse siirtyi EM-kisoihin. Hän käy pelaamassa muun muassa Englannissa, Latviassa ja Tsekissä, ja hänen sijoituksensa on jo 20 parhaan joukossa EM-kisoissa. Seuraavaksi testataan taitoa MM-tasolla. ”Kroketti on tekniikka-, ei voimalaji. Eri maissa pelataan vähän eri muunnoksia, esimerkiksi Englannissa pelataan sileällä nurmikolla”, Lasse kertoo. Golf-kroketti on enemmän sosiaalinen laji, jossa kaksi pelaajaa pelaa vastakkain ja lyö palloa vuorotellen. Association croquet puolestaan on lähempänä snookeria: toinen istuu kentän laidalla kunnes toinen tekee virheen, ja silloin pääsee itse pelaamaan.
Isännän hommia
Keväällä Marjiksen isännäksi valittu Lasse on monelle tuttu jo entuudestaan, koska on toiminut huoltotiimissä ja edellisen isännän tuuraajana. Nyt Lassella on iso vastuu alueen rakennusten ja huolto-, korjaus- ja rakennustöistä, niiden tilaamisesta ja valvonnasta. Kun jokin asia on rempallaan, ”soitetaan Lasselle”. Kun mies on kätevä käsistään, hommaa riittää, ja se sopii hänelle. ”Mulla on kyky keksiä ja halu tehdä. Sanovat myös Pelle Pelottomaksi.” Lasse jäi hiljattain eläkkeelle Vantista eli Vantaan tilapalveluilta. Nyt hänen kätevyydelle ja kekseliäisyydelleen on käyttöä niin oman mökin rakennustyössä kuin kaikkialla Marjalassa. Hänen mielestään kaikenlainen puuhailu on siirtolapuutarhaelämässä parasta: ”Täällä voi rentoutua jopa töitä tehdessä.”
Inhokit aidan takana
Heidin ja Lassen tontilla kasvaa edustava kokoelma perennoja, pensaita ja puita. Ja kasvimaalla monenlaisia hyötykasveja kuten valkosipulia, sipulia, purjoa, perunaa, palsternakkaa ja papuja, ja kasvihuone on täynnä tomaattia ja kurkkua. Niitä nautitaan pitkin kesää ja syksyä, ja myös perheen kaksi aikuista lasta istuvat usein Herukkatien ruokapöydässä. ”Heidi valitsee kasvit, en ymmärrä niistä mitään”, Lasse sanoo. Häneltä ei siis irtoa kommenttia suosikkikasvista, mutta inhokkivalinta on selvä: voikukka. Lasse on intohimoinen rikkaruohojen kitkijä, ja voikukkaan ei tunnetusti pysty kuin sitkeä kaivaminen. ”Kun aidan ulkopuolen kitkee huolella alkukesästä, ei tarvitse palata asiaan kuin syksyllä seuraavan kerran. Meidän tontilta et voikukkaa kyllä löydä!”
Teksti Leeni Peltonen
Kuvat Arto Härkönen