Talkoista

30.5.2019

Taas oli mukavat talkoot tänään. Yhdeksän mottia klapeja pinoutui liiteriin vajaassa tunnissa, kun mukana oli yli kymmenen ahkeraa käsiparia. Kaikilla tuntui olevan mukavaa, ainakin allekirjoittaneella Artolla.

Olen kuullut puhuttavan, että talkoisiin ei kannata/tarvitse osallistua, kun jokaiselta kuitenkin peritään satasen maksu. Tämä ei pidä paikkaansa. Satanen per mökki ei kata lähellekään puolia tekemämme talkootyön arvosta. Tämän vuoden talkoiden onnistumisesta riippuu, onko ensi vuoden maksu pienempi vai isompi kuin tänä vuonna.

Iso esimerkki talkootyöstä on porttien sulkeminen. Muutaman portin sulkeminen iltaisin ja avaaminen aamuisin viikon ajan kesässä ei ole monellekaan ylivoimainen työ. Jos teetämme työn vartiointiliikkeellä tai kiinteistöpalvelulla, he ottavat siitä useita satasia viikossa.